Tukehtumisvaara!

Tukehtumisvaara!

Söpöllä nartulla pitää todellakin kiirettä. Herra on tulossa kylään ja viime tipassa muu elämä päättää mutkistaa tapaamista. Mutta söpö narttu tietää suoriutuvansa valmisteluista pikaisesti eikä ole huolestunut vähäisen ajan riittävyydestä.

 Pikaisesti kotiin, nopea mutta huolellinen pillupesu syväkyykyssä ja sen jälkeen musta, haaroista sopivasti auki oleva catsuit päälle. Suihkunraikkaana hetken rauhoittuminen Herraa odotellessa. Samalla pieni sormeilu ja testaus pillun tilasta – märkä on huulille asti. 

Sitten ovikello jo soikin hiljaa ja söpö narttu astelee rauhallisesti avaamaan, jääden itse sisäoven suojiin välttääkseen mahdollisten naapureiden uteliaat katseet antavan catsuitinsa takia. Ulko-oven loksahdettua kiinni, Herra vetää söpön nartun heti syliinsä ahnaaseen suudelmaan. Molemmat tietävät, että aikaa on tapaamiselle rajallisesti ja tuhlattavaksi asti sitä ei tänään olisi. 

Söpö narttu rakastaa kunnon suutelemista, joten hän nautiskeleekin täysillä Herran pehmeistä huulista ja tunnustelevasta kielestä. Samalla hän tuntee jotain isoa ja kovaa vatsallaan ollessaan vahvojen käsien otteessa tiukasti Herraa vasten. 

Herra ohjaa söpön nartun keittiön pöydän ääreen ja uhkaa laittaa hänet rappukäytävään catsuitissa etätehtävän takia, jossa söpö narttu lähti leikittelemään pyydetyn anelun sijaan. Tämä ei Herraa miellyttänyt ja siksi söpö narttu saakin nyt rangaistuksen ilkikurisesta käytöksestään.

 Nopealla liikkeellä Herra pyöräyttää söpön nartun ympäri nojaamaan käsillään pöytää vasten. Herra kaivaa mukanaan tuomasta kassista jotain, jota söpö narttu ei näe. Hän palaa söpön nartun pepun taakse ja asettaa vasemman kätensä suojelevasti pakaroiden yläosaan. Oikeassa kädessään Herra pitelee hyvänkokoista ja kovaa läpsyä, jolla aloittaa söpön nartun rauhallisen kurittamisen. 

Kokemus piiskaamisesta on söpölle nartulle täysin uusi. Herra tietää sen, joten hän aloittaa varovasti, tunnustellen. Paljas pakaran iho saa kovaa ja kylmää muovia ja söpö narttu sävähtää ensimmäistä lyöntiä. Hän enemmänkin säikähtää iskua, kipu ei tunnu liian pahalta. Mitä useampi lyönti, sitä aremmalta pakara alkaa tuntumaan ja söpöltä nartulta pääseekin pieni valitus jokaisella lyönnillä. Herra siirtyy toiseen pakaraan ja kohta molemmat söpön nartun pakarat ovat iskuista hellinä ja punaisina. Tästä näystä Herra pitää. 

Söpö narttu kavahtaa nyt jokaista lyöntiä. Herra ei halua pelotella söpöä narttua ensimmäisellä piiskauksella liikaa, joten lopettaa rankaisemisen juuri sopivaan kohtaan. Hän haluaa myös jatkossa päästä kurittamaan tuota houkuttelevaa peppua omien mieltymystensä mukaisesti. Piiskauksen loputtua Herra vielä varmistaa, onko söpö narttu varmasti ymmärtänyt, miksi häntä rangaistiin ja onko hän oppinut läksynsä. Söpö narttu myöntää Herran toimineen juuri oikein hänen huonon käytöksensä takia.

Herra laittaa läpsyn takaisin kassiinsa ja kävelee söpön nartun eteen, nostaa kätensä tämän harteille ja painaa hänet eteensä polvilleen lattialle. Vyö ja vetoketju auki ja kalsarit sen verran alas, että puolikovana jo oleva iso kulli ponnahtaa sopivasti söpön nartun kasvojen eteen.

Söpö narttu on odottanut tätä hetkeä, että saa Herran täydellisen kalun suuhunsa maisteltavaksi. Herra voihkii hiljaa söpön nartun imiessä kunnolla ja käyttäessään kieltään sekä kalun varrella että terskan päässä virtsa-aukolla. Tällä kertaa aikaa on niukasti ja söpö narttu imeekin rivakasti kostein huulin ja maiskahtelevat äänet kiihottavat myös pillun valmiiksi. 

Herra siirtää kätensä söpön nartun hiuksiin ja ohjaa kevyesti suihinottoa ja sen rytmiä. Söpö narttu osaa kuitenkin miellyttää Herraa ilman ohjaustakin kullin ollessa syvällä hänen kurkussaan. Hän nauttii siitä, kun kuulee Herran huohottavan ja tuntee kyrvän suussaan paisuvan täyteen kokoonsa ja kovettuvan kivikovaksi täyttäen söpön nartun suun täydellisesti. 

Herran saatua tarpeeksi söpön nartun syvästä kurkusta, hän ohjaa tämän sängylle. Itse hän asettuu makaamaan selälleen ja haluaa sittenkin vielä lisää söpön nartun suuta. Söpö narttu tarttuu mielellään komeaan kyrpään ja alkaa naida sitä uudestaan suullaan Herran samalla kouriessa kovaa hänen terhakoita rintojaan ja puristellessa lähes kivuliaasti nännejä.

Pian Herra haluaakin siirtää söpön nartun päälleen ja istuttaa tämän komean kalunsa päälle. Kulli painuu helposti pohjaan söpön nartun pillun jo ollessa kiimasta valuva. Söpö narttu huokaisee nautinnosta saatuaan vihdoin täytettä kullia ikävöineelle pillulleen ja haluaisi nautiskella hitaasti.

Mutta Herra haluaa kunnon ratsastusta, joten söpö narttu aloittaa pyörittämään lantiotaan Herran kyrpää vasten. Hän vaihtelee suuntaa edestä taakse ja sivulta sivulle. Välillä pyörittäen, välillä tehden kahdeksikkoa. Välillä nousten kyykkyyn ja naiden kunnolla ylös ja alas pitkin ison kullin vartta.

 Kiihottava pillun litinä täyttää muuten hiljaisen huoneen ja hien ja naimisen kaikki tuoksut ovat selvästi aistittavissa. Söpö narttu käy välillä aivan huulilla ja nauttii painaessaan jähmettyneen kyrvän takaisin sisäänsä aivan juureen asti. Söpö nauttii salaa vallantunteestaan ollessaan ohjaksissa, mutta yrittää olla näyttämättä tätä Herralle. Herra ei pidä siitä, että söpö narttu ohjaa toimintaa millään lailla. 

Ratsastaminen ei ole koskaan ollut söpön nartun suosikkiasentoja ja pian Herra kääntääkin söpön nartun alleen perinteiseen lähetyssaarnaajaan ja työntyy samoilla vauhdeilla sisään. Hän aloittaa vauhdikkaamman panemisen ja söpö narttu nauttii kunnon nussimisesta isolla kullilla. Hän ei pysty olemaan hiljaa vauhdin kiihtyessä ja voihkii ääneen jokaisella työnnöllä. Sänky heiluu ja nitisee kovan naimisen voimasta ja söpön nartun mielessä käy kuva muuten hiljaisesta talosta ja naapureista, jotka saavat oman osansa söpön nartun nautinnon hetkistä.

Tukehtumisvaara!

  Söpö narttu oli kysynyt Herralta etukäteen lupaa, saisiko hän sormettaa samalla kun Herra nai häntä ja lupa oli myönnetty. Niinpä hän nyt kastaakin pari sormeaan kunnolla suussaan ja vie ne klitalle aloittaen hieromaan sitä Herran samalla nussiessa hänen päällään. Söpö narttu nautiskelee hien puskiessa iholle ja nähdessään myös Herran otsalla hikihelmiä. Pillusta kuuluu houkutteleva litinä ja ihojen läiske toisiaan vasten vain lisää kiimaa.

Söpö narttu rakastaa takaapäin ottamista ja niinpä hän hetken päästä pyytääkin Herralta, antaisiko tämä isoa kaluaan söpölle nartulle takaa. Herra kääntääkin voimakkailla käsillään söpön nartun heti ympäri ja painaa tämän pään sängylle pepun näin kohotessa houkuttelevasti ylös ja hänen eteensä. Kulli kovana Herra painautuu taas sisään ja pohjaan.

Söpö narttu parkaisee ison kullin painuessa todella syvälle pillun uumeniin. Herra aloittaa syvät työnnöt söpön nartun valittaessa hiljaa nautinnon ja kivun rajamailla. Vauhdin kiihtyessä koko sänky heiluu villin nussimisen voimasta. Söpö narttu huohottaa ääneen ja tuntee olevansa seitsemännessä naimisen taivaassa. Hän yrittää hieroa toisella kädellään klitoristaan, mutta Herran survoessa suurta kulliaan nopeasti sisään ja ulos, söpö narttu tarvitsee molemmat kätensä konttausasennossa pysymiseen. Välillä Herra kurkottaa nipistämään kovaa söpön nartun nännejä ja tällä on sähköinen vaikutus pilluun. 

Söpön nartun mieliksi Herra työntelee muutaman pitkän ja hitaan vedon, joiden ansiosta söpö narttu on aivan kiiman huipulla. Herra ei kuitenkaan halua kuluttaa aikaa söpön nartun hitaaseen nautiskeluun vaan käskee tämän jälleen ottamaan kovaksi jähmettyneen kyrpänsä huuliensa väliin. Söpö narttu tottelee kuuliaisesti. Muutaman minuutin tehokkaan suuhun naimisen jälkeen Herra nousee yllättäen ylös ja kaivelee taas kassistaan jotain. 

Kassista ilmestyy shibari-köysi. 

Herra käskee söpön nartun jaloilleen ja sitoo tämän ranteet yhteen. Söpö narttu ei ole koskaan ollut sidottuna, joten tunne on oudolla tavalla kiihottava, kun omat kädet ovat Herran määräysvallan alla. Köysi on napakka ja hankaa kevyesti ranteita. Söpön nartun avuttomuuden tunne kasvaa. Kun Herra on tyytyväinen sidontaan, hän ohjaa söpön nartun jälleen polvilleen eteensä ja nostaa tämän kädet ylös pään päälle. Herran iso kulli heiluu söpön nartun kasvojen edessä ja pian se onkin upotettuna avuttomaan suuhun.

Nyt Herra nai söpön nartun suuta rauhallisesti. Söpö narttu tuntee olonsa tukalaksi käsien ollessa tiukasti Herran hallussa päänsä päällä. Hän on aivan Herransa armoilla. Iso kulli työntyy syvälle söpön nartun suuhun hitaalla tahdilla.

 Yhtäkkiä kyrvän ollessa niin syvällä kuin mahdollista, Herra pysäyttää liikkeen. Söpö narttu tuntee, ettei hän pysty hengittämään. Paniikin tunne alkaa vallata mieltä. Herra tarkkailee söpöä narttua tarkasti ja juuri oikealla hetkellä vetää kullinsa taas kurkusta liikkeeseen ja söpö narttu saa kaivattua ilmaa keuhkoihinsa. Söpö narttu tuntee pelkoa, mutta luottaa Herraan sataprosenttisesti. Niinpä hän jatkaa pakotettuna kyrvän imemistä ja oman pelkonsa ohella nauttii ajatuksesta, että Herra saa kokea jotain nautinnollista. 

Hidas naiminen suuhun jatkuu ja Herra pysähtyy pariin kertaan uudelleen, aina vain pitemmäksi ajaksi kerrallaan. Söpön nartun herkkä mieli alkaa ottaa vallan ja paniikki hapen puutteesta on todellinen. Seuraavan kerran kun Herra jälleen työntää koko suun ja kurkun tukkivan kyrpänsä pohjaan asti ja pysähtyy, söpö narttu ei kestä enää, vaan joutuu kääntämään päänsä sivuun ja sylkemään kovan kullin ulos suustaan. Hän lausuu myös yhdessä sovitun turvasanan, ensimmäistä kertaa koskaan.

 Välittömästi Herra päästää söpön nartun kädet laskeutumaan alas ja laskeutuu itsekin söpön nartun eteen lattialle. Hän hyväilee hellästi söpön nartun poskea ja kehuu tätä rohkeaksi. Kertoo, ettei ole mitään hätää ja että kaikki on hyvin. Söpö narttu rauhoittuu vähitellen uudesta ja pelottavasta kokemuksestaan. Hän myös huomaa miettivänsä, miten kiihottavaa on antaa valta täysin toiselle ja luottaa Herran käsiin oma hyvinvointinsa.

Söpön nartun ranteet ovat hieman hiertyneet köydestä ja Herra vapauttaa kädet jälleen söpön nartun omaan hallintaan. Ripsivärit ovat levinneet poskille hien ja muutaman vuodatetun kyyneleen takia. Olo on edelleen halukas, mutta aika on niin rajallinen, että sessio päättyy tällä kertaa kesken. Herra ahdistuu kiireen tunteesta, eikä söpö narttukaan pidä kelloon vilkuilusta nautinnollisen seksin ja kokemusten ollessa kyseessä. 

Herran pukeuduttua pikaisesti ja ulko-oven painuessa kiinni, söpö narttu kaivaa oman dildonsa esiin ja jatkaa omaa sessiotaan siitä, mihin Herran kanssa jäi.

Tukehtumisvaara!